Perhekeskuspilotit etsinnässä
Haetaan 2-3 perhekeskuspilottia Päijät-Hämeeseen
Lape-muutosohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi sovittaa yhteen kaikki lasten, nuorten ja perheiden palvelut yhdeksi integroiduksi lapsi- ja perhelähtöiseksi kokonaisuudeksi niin, että paine korjaaviin palveluihin vähenee. Päijät-Hämeen maakunnallinen tavoite konkretisoituu perhekeskustoiminnassa, jossa lasten ja perheiden palveluista muodostuu helposti saavutettava, asiakasta kuunteleva ja osallistava kokonaisuus, jossa 3. sektorin sekä yksityissektorin toimijoilla on oma merkittävä roolinsa. Perhekeskuksen palveluverkostoon kuuluu lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut, kuntien varhaiskasvatus- ja opetuspalvelut, hyvinvointia ja terveyttä edistävä toiminta ja järjestöjen ja seurakuntien toiminta ja palvelut.
Olisiko sinun kunnassasi tahtotila lähteä ensimmäisenä kehittämään yhdessä kanssamme kokonaisuutta, joka pitää sisällään sekä kunnan että kuntayhtymän ja kolmannen sektorin tarjoamat lasten ja perheiden tarvitsemat matalan kynnyksen palvelut? Tarkoitus on yhdessä innovoida uudenlaista tapaa toimia verkostona ja kehittämiseen on tarjolla mm. LAMKin järjestämänä koulutus, joka tukee verkostomaista tapaa toimia. Hyvinvointiyhtymä on antanut lupauksen omien toimintojensa mukaantulosta perhekeskuksiin.
Mukaan otetaan 2-3 pilottia. Hakuaikaa on tammikuun 31. päivä asti 2018. Kunnalta edellytetään sitoutumista intensiiviseen maakunnalliseen kehittämistyöhön ja tarjotaan mahdollisuus olla eturintamassa käynnistämässä perhekeskustoimintaa omassa kunnassa.
Lisätietoja:
perhekeskussuunnittelija Marita Moisander-Pohjonen
marita.moisander-pohjonen@phhyky.fi
Puhelin: 044-7297994