Lape-muutosohjelman tärkeä tavoite on lasten ja perheiden palveluiden painopisteen siirtyminen korjaavista palveluista ennaltaehkäisyyn. Juttelin lapsiperheiden arjen asiantuntijoiden Heli Kuitusen ja Johanna Huttusen kanssa taannoin aamukahvin äärellä aiheesta ja pohdimme yhdessä, että ennaltaehkäisyn käsite ei ole kovinkaan selkeä. Olisiko aika-ajoin hyvä käydä keskustelua tai vähintäänkin tarkistaa toisiltamme, mitä tarkoitamme, kun puhumme ennaltaehkäisystä ja ennaltaehkäisevistä toimista? Määrittelyä tarvitaan siksikin, että pääsemme miettimään ja päättämään, miltä meidän on oikeastaan tarpeen lisätä ja mitä pitää kehittää.

Ennaltaehkäisyssä on kyse siitä, että ehkäistään ennakkoon jotain sellaista, mitä ei haluta tapahtuvaksi. Poliisit käyttävät samansuuntaisesta tekemisestä ennaltaestävä tekeminen, mikä kuulostaa aavistuksen jämäkämmältä lupaukselta – ei ainoastaan ehkäistä vaan luvataan estää?

Kun puhutaan ennaltaehkäisystä ja lasten ja perheiden tilanteesta, ehkäistä halutaan sitä, että lapset ja perheet eivät voisi huonosti tai mahdollinen lievä huono-osaisuus ei muuttuisi pahemmaksi. Ollaan käsitteen epämääräisyyden ytimessä: hyvin monenlainen tekeminen on itse asiassa ennaltaehkäisevää, jos ajatellaan sitä, että ennaltaehkäisyä on kaikki, mikä estää tilannetta menemästä VIELÄ huonommaksi.

Käsitteellisen pulman taklaamiseen voimme hakea tukea terveydenhuollosta, jossa sairauksien ehkäisy jaetaan primaariin, sekundaariin ja tertiaariseen ennaltaehkäisyyn. Primaari on torjuntaa ennen ilmenemistä ja sekundaari on toimia, joita tehdään varhaisessa, ”oireettomassa” vaiheessa. Tertiaarinen ehkäisy on ”hoidon yhteydessä suoritetut toimet, joilla pyritään torjumaan taudin eteneminen, komplikaatioiden ilmeneminen tai taudista aiheutuvien haittojen paheneminen”.

Omaa ajatteluani auttaa em. kaltainen jäsennys, jolloin voin lähteä miettimään, mitä on se tekeminen, jolla ehkäistään lasten ja perheiden huonovointisuuden ilmeneminen ja mitä ovat taas ne toimet, joilla voidaan puuttua tilanteeseen varhaisessa vaiheessa? LAPE-muutoksessa halutaan selkeästi näitä molempia lisää. Samalla emme saa unohtaa kehittää tertiaarista ehkäisyä, jota edustaa esim. lastensuojelu. Sitä tarvitaan, jotta turvaverkkomme pysyy ehjänä ja hekin, jolla primaari tai sekundaari ehkäisy ei toimi, tulevat autetuiksi.

Primaari ehkäisy toteutuu ilman erityistä ajatusta ennaltaehkäisyä, koska lasten ja nuorten kanssa toimittaessa  vaikutetaan aina kasvuun ja kehitykseen. Ennaltaehkäisyä on paitsi hyvä varhaiskasvatus ja opetus, se on myös mahdollisuutta toteuttaa itseään, kokemusta osallisuudesta, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Me kaikki voimme ennaltaehkäistä huonovointisuuden ilmenemistä olemalla hyviä, kannustavia ja myötäeläviä lähimmäisiä.

Sekundaaria ennaltaehkäisyä on tuki ja opastus tilanteissa, joissa pulmat on tunnistettu, mutta syviä haitallisia vaikutuksia ei ole vielä syntynyt. Johanna Huttunen on YAMK-lopputyössään tutkinut päijäthämäläistä varhaisen puuttumisen palvelua, jossa tarkoituksena on luoda edellytyksiä perheen omien voimavarojen vahvistumiselle. Palvelua tarjottiin esim. silloin, kun perhe tarvitsee tukea kasvatuksellisiin tilanteisiin, perheen sisäiset vuorovaikutussuhteet tai vanhemmuuden kysymykset tarvitsevat pysähtymistä tai perhe kohtaa äkillisen kriisin, jolloin tarvitaan tehostettua tukea arjen selvittämiseksi tai/ja perhe tarvitsee ohjausta muutostilanteissa. Kiinnostavaa ja rohkaisevaa on tutkimuksen löydös: parasta ja tehokkainta palvelua asiakkaiden mielestä on positiivinen kannustaminen ja keskustelu vanhemmuuteen liittyvistä asioista. Eli ei mitään ihan mahdotonta toteuttaa?

Lasten ja perheiden huonovointisuuden primaari ennaltaehkäisy ei nähdäkseni maksa mitään lisää: teemme sen, minkä muutenkin tekisimme, entistäkin paremmin ja ajatuksella. Sekundääri maksaa vähän, mutta kustannukset ovat huomattavan kevyet verrattuna painaviin vaikutuksiin. Ja niitä vaikutuksia me haluamme.

Tuija Åstedt